Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot     
18 vuotta pakettiin lauantaina

 
18 vuotta pakettiin lauantaina

SalPan kausi 2013 kääräistään pakettiin lauantaina, kun Gnistan saapuu Urheilupuistoon. Samalla saa päätepisteensä kaksi mittavaa SalPa-uraa, kun sekä Toni Kuisma että Jon Uotila pelaavat viimeiset ottelunsa sinivalkoisissa.

Molemmat ovat edustaneet SalPaa kunnioitettavat yhdeksän kautta. Lopettamispäätösten taustalla ovat kummallakin siviilielämän haasteet.

- On tässä nyt se vaihe elämässä, että pitäisi se kai joku työpaikkakin hommata. Teen parhaillaan kaupallisen alan harjoittelua Tanskan suurlähetystöön ja matkaan päivittäin Turun ja Helsingin väliä, bussista tavoitettu Jon Uotila kertoo.
- Harjoitukset ja pelit vievät illasta aina sen neljä ja puoli tuntia aikaa. Nyt oli sellainen hetki, että on hyvä hypätä sivuun; yhdeksän vuotta yhdessä seurassa on pitkä aika ja joukkueelle tekee muutoinkin hyvää uusiutua, Toni Kuisma kertoo päätöksen kypsymisestä.

Kaksikko debytoi SalPan riveissä kaudella 2005 Tommi Pikkaraisen saavuttua SalPan päävalmentajaksi.

- Olin kaudet 2003-2004 TPS:n liigaringissä, mutta sitten tuli pari pahaa loukkaantumista. Kun niistä toivuin, niin tuli viestiä, ettei Tepsiin enää ole asiaa. Pikkaraisen Tommi soitteli, ja kun täällä oli Miikka Tuovilan ja ”Kuiken” lisäksi muutama muukin puolituttu, niin tänne oli helppo siirtyä, Uotila kertoo siirron taustoista.

Miikka Tuovila oli suhmuroimassa myös Toni Kuisman siirtoa Saloon.

- Olin ollut Kokkolassa GBK:ssa yhden vuoden ja ”Mikke” soitteli ihan niitä näitä kysyäkseen mitä kuuluu. Tuovila oli jutellut myös Pikkaraiselle, että tällainen kaveri olisi vapaana ja Tommin kanssa päästiinkin nopeasti yhteisymmärrykseen siirrosta. Eikä ole hetkeäkään tarvinnut katua, että olen tänne tullut, Kuisma kertoo.

Viimeisen yhdeksän kauden aikana SalPasta on tullut Kakkosen vakioseura. Nousun riemua ei ole päästy kokemaan, mutta eipä toisaalta ole tarvinnut putoamispeikkoakaan pelätä.

- Meitä on ehkä vaivannut lievä alisuorittaminen, sillä monesti meillä on ollut paperilla kovempi joukkue kuin mitä ehkä lopputulos on sitten ollut, Uotila itsekriittisesti pohtii.

Samoin miettii ”Kuikekin".

- Varaa olisi varmasti ollut parempaan. Se on kuitenkin niin pienestä kiinni. Pikkaraisen aikana nousu oli kaikkein lähimpänä, sillä voitimme lohkommekin, mutta tuolloin ei kukaan noussut suoraan ja karsintapelit hävittiin. Muutamana vuonna olemme taas töpänneet kesällä mahdollisuutemme. Tämäkin kausi lähti käyntiin hyvin tuloksien valossa, mutta rahkeet eivät vaan sitten riittäneet haastamaan sarjan kärkijoukkueita. Se tietty jää vähän harmittamaan, mutta tällaista futis vaan on. Toivottavasti SalPa vielä joskus taistelisi noususta, sillä minun mielestä täällä kuulusi olla Ykkösen joukkue!

Ajoittaisista pettymyksistä huolimatta molemmat nostavat SalPa-vuosiensa päällimmäiseksi muistoksi joukkueessa vallinneen hengen.

- Yhdeksän vuotta on pitkä aika, mutta joka vuosi on ollut todella hyvä joukkuehenki! Samalla on tutustunut tietysti uusiin ihmisiin. Kentällä on ollut mukavaa lähestulkoon aina, sillä tappiopelit toki aina hieman harmittavat. Se, että on saanut tehdä töitä mukavien ihmisten kanssa, jää kuitenkin aina voimaan, Kuisma toteaa.
- Sen, minkä muistan varmasti loppuelämäni ajan, on SalPan äärettömän hyvä yhteishenki. Rivit eivät ole rakoilleet joukkueen sisällä yhdeksän vuoden aikana kertaakaan, joka on joukkueurheilussa todella tärkeä asia, Uotila vahvistaa.

Uotila ja Kuisma pelasivat yhdeksän vuoden aikana kuuden eri valmentajan alaisuudessa. Huonoa sanottavaa kaksikolla ei yhdestäkään.

- Tommi Pikkarainen on yksi parhaita valmentajia, joita minulla on koko urani aikana ollut. Hän ansaitsisi toisen näyttöpaikan liigassakin. Myös Sinisalon Markuksella olisi varmasti tosi paljon annettavaa jalkapallolle, jos vain lopettaisi veturikuskin hommat. ”Hallari” (Juha Halonen) ja Hagelberg olivat rentoja valmentajia, sellaisia ”kunnon jätkiä”. Allen puolestaan on tuonut ammattimaisuudellaan SalPaan aivan uuden vaatimustason ja kovuuden, Uotila luonnehtii luotseja.
- SalPassa on aina ollut hyvät valmentajat. Toivottavasti näin on myös jatkossa, ja mikseipä olisi, sillä onhan SalPa TPS:n ja FC Interin jälkeen Varsinais-Suomen kovimpia joukkueita, Kuisma toteaa.

Kun Kuisman ja Uotilan lisäksi myös Antti Hakala on ilmoittanut muuttavansa Jyväskylään, rouhaistaan SalPasta pois paljon kokemusta. Toni Kuisma ei silti ole huolissaan pitkäaikaisen seuransa tulevaisuudesta.

- Viime kaudella, kun Johnny tuli tänne ja otti isoa roolia myös junioripuolen kehittämisessä, niin täällä on menty huomattavasti eteenpäin. Tällaisesta organisaatiosta on jo pakkokin tulla vähintään Kakkosen tasolle hyviä pelimiehiä! Vaikka vaihtuvuuttaa tulee ja meitä kokeneempia lähtee nyt pois, niin ei tämä sota paria miestä kaipaa, Kuisma toteaa.

Yhdeksään vuoteen mahtuu monenmoista tarinaa ja persoonaa. Eräs henkilö nousee kuitenkin kummallekin pelimannille SalPa-vuosilta ensimmäisenä mieleen:

- ”Hemmo" Herne oli kyllä niin velmu kaveri, hyvä johtaja ja kapteeni, että hänet on helppo nostaa monien mahtavien tyyppien joukosta esiin, Kuisma rätkättää.
- Juhan kaltaista johtajatyyppiä harvoin tapaa. Hän oli ammattimaisella asenteellaan ja urheilullisella hengellään esimerkkinä meille kaikille. ”Nalle” (Juha Björn) ja ”Siru” (Mikko Sirén) olivat puolestaan omanlaisiaan ”professorityyppejä”, joita kunnioita yhä suuresti. Ja kun tässä yhdeksän vuotta tuli yhdessä kuljettua, niin kyllähän ”Kuike” oli sellainen tyyppi, jolle kauden jälkeen aina ensin soittelin, että mitäs sinä meinaat jatkossa tehdä, Uotila paljastaa.

Kumpikaan pelureista ei ole tehnyt totaalista lopettamispäätöstä, mutta jatkuuko ura alasarjahöntsäilynä tai jossain muussa roolissa jalkapallon parissa, jää nähtäväksi.

- Tuskin jalkapalloa kokonaan osaa lopettaa, kun sitä koko ikänsä on pelannut, Kuisma naurahtaa.
- Katsotaan ensi keväänä, kun nurmi alkaa vihertämään, että mikä se palo sitten on vetää kengät taas jalkaan, Uotilakin toteaa.

Mutta niitä pelejä ennen nähdään siis SalPan ja Gnistanin välinen Kakkosen etelälohkon kamppailu Urheilupuistossa lauantaina klo 14.00 alkaen!

- Toivottavasti saadaan voitto tähän loppuun. Uskon, että päättäjäisissä on hyvä meininki tuloksesta riippumatta, mutta ainahan se on kiva lopettaa voittoon, Kuisma tuumaa.

Toni Kuisma:
Syntynyt: 5.1.1982
Pituus: 175 cm
Paino: 74 kg
SalPassa 211 ottelua ja 49 maalia

Jon Uotila:
Syntynyt: 26.5.1983
Pituus: 184 cm
Paino: 84 kg
SalPassa 196 ottelua ja 17 maalia

SalPa 2000-luvulla:
(vuosi: sijoitus/joukkueiden lukumäärä, pelit/pisteet, piste ka, päävalmentaja)

2000: 1/12, 22/59, 2,68, Kimmo Lipponen
2001: 10/10, 27/28, 1,04, Kimmo Lipponen / syksy --> Harri Kampman
2002: 2/12, 22/45, 2,04, Jyrki Pellikka
2003: 4/12, 22/32, 1,45, Jyrki Pellikka
2004: 6/12, 22/32, 1,45, Jyrki Pellikka / kesäkuun alku --> Juha Halonen + Teemu Kujanpää
2005: 1/12, 22/48, 2,18, Tommi Pikkarainen
2006: 2/14, 26/54, 2,08, Tommi Pikkarainen
2007: 5/14, 26/40, 1,54, Juha Halonen
2008: 8/14, 26/37, 1,42, Juha Halonen
2009: 7/14, 26/34, 1,31, Jari Sorvari / toukokuu --> Markus Sinisalo
2010: 2/14, 26/52, 2,00, Markus Sinisalo
2011: 5/14, 26/44, 1,69, Kari Hagelberg
2012: 3/10, 27/50, 1,85, John Allen
2013: 6/10*, 26/35*, 1,35*, John Allen

SalPan parhaat maalintekijät 1984-2013:
1) Järvinen Jarmo 80, 2) Hakala Antti 55*, 3) Kuisma Toni 49*, 4) Riskilä Jukka 41, 5) Vuorio Jari 37, 6) Lomski Jan 35, 7) Lehtinen Mika 33, Herne Juha 33, 9) Nurminen Atte 32, 10) Mäkinen Juha-Pekka 29, 11) Piirainen Kimmo 25, Heikkilä Petri 25, Halonen Juha 25, Björn Jukka 25, 15) Kotamäki Kimmo 23, 16) Koistinen Harri 22, 17) Vesterinen Timo 21, Haverila Miihkali 21, 19) Örri Anssi 18, Mustonen Markus 18.

*Tilanne ennen viimeistä SalPa-Gnistan ottelua.

Teksti: Paul Lipiäinen

Takaisin edelliselle sivulle

Haku

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT