Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot     
Joutsenet maukkaaseen voittoon Pallo-Iirojen kustannuksella

Sateisella Salon ylänurmella kohtasivat kaksi hieman alavireistä joukkuetta. SalPa sai viikko sitten katkaistua voitottomien otteluiden jaksonsa Tampereella, mutta Pallo-Iiroilla oli alla kolme tappiota ennen perjantai-illan kohtaamista. Ottelu oli lukemiaan tasaisempi, mutta Joutsenet olivat tehokkaampia paikoissaan vieden voiton lukemin 2-0(1-0). Maaliverkkoa onnistuivat heiluttamaan Lucas Gabrielsson ja Niko Leskelä. Lisäksi SalPan maalilla pelannut Joni Rahila torjui komeasti rangaistuspotkun ensimmäisellä jaksolla.

Joutsenille tuli alkulämmittelyssä hieman jobin postia, kun pari viikkoa sitten Joutsenpaitaan siirtynyt Bruno Rodrigues loukkasi jalkaansa ja joutui jättämään ottelun väliin. Hänen tilalleen avaukseen nousi nuori Olli Jakonen.

Ottelu alkoi vesisateessa ja märällä nurmella vauhdikkaasti ja pallo ei paljon keskialueella viihtynyt vaan molemmissa päissä nähtiin tilanteita. SalPalla oli noin viiden minuutin jälkeen loistava paikka siirtyä johtoon, kun Gabrielsson ja Leskelä petasivat paikan Eetu Leppäselle boksiin. Leppäsen kuti suuntautui kuitenkin päin Iirojen maalilla pelannutta Henri Saarista. Gabrielsson pääsi laukomaan vielä paluupallosta, mutta laukaus nousi reilusti yli yläriman.

Heti perään Iirot sai rakennettua pari puolittaista paikkaa, mutta SalPan onneksi keskitykset eivät aivan osuneet kohdilleen ja varsinaiset tekopaikat kuivuivat kasaan. 14. minuutilla Joutsenet kuitenkin möhlivät itse oikein urakalla, kun topparin heikosta puolenvaihdosta alkanut tilanne johti rangaistupotkuun Iiroille, kun Vilho Heikkinen kaatoi Juuso Aallon sääntöjen vastaisesti. Iiro-kapteeni Eetu Kaipio asettui laukomaan pilkkua ja ampuikin tulisen kudin kohti vasenta alakulmaa, mutta maalilla Joni Rahila aavisti oikein ja onnistui torjumaan laukauksen.

Iirot pelasivat suoraviivaista peliä maata pitkin, mitä kautta onnistuivat iskemään pariin otteeseen todella vaarallisesti epätasapainossa olevaa Joutsenryhmitystä vastaan. Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Rahila joutui venymään jälleen loistavaan torjuntaan, kun Iirot esitti todella kauniin nopean hyökkäyksen. Eetu Kaipio vapautti Konsta Siivosen ns taskussa oikella laidalla, josta Siivonen ajoi pallon kanssa kohti SalPan maalia. Oikea aikainen syöttö linjan taakse Waltteri Riihimäelle, joka syötti kauniisti kantapäällään pallon takaisin Siivoselle rangaistusalueen keskelle. Siivonen pääsi laukomaan täysin vapaasti tilanteessa, mutta Rahila torjui alakulmaan suuntautuneen laukauksen komeasti. Juuso Aalto pääsi laukomaan jatkotilanteesta vielä boksin rajoilta, mutta Rahilan hieno ryntäys vastaan sai pakotettua Aallon laukauksen nousemaan yli maalin.

Joutsenet saivat myös rakennettua hyökkäyksiä laitojen kautta, mutta Iirot puolustivat boksiaan todella uhrautuvasti. 28. minuutilla SalPan hieno hyökkäys sai aikaiseksi rangaistuspotkun, kun Lucas Gabrielssonin kantapää syöttö vapautti Jami Siirtolan boksissa ja Otto Schultz joutui kaatamaan Siirtolan. Gabrielsson asettui laukomaan pilkkua ja pommitti sen varmasti aivan vasempaan yläkulmaan jättäen maalivahti Saarisen vaille mahdollisuuksia.

SalPa sai maalista selkeästi lisää virtaa ja saikin luotua heti muutamia tilanteita Iirojen maalille. Kudit suuntautuivat edelleen kuitenkin suoraan kohti maalivahti Saarista tai Iirojen todella uhrautuvasti pelannut keskuspuolustus onnistui blokkaamaan laukaukset. Toisessa päässä Juuso Aalto pääsi jälleen kerran laukomaan boksin ulkopuolelta, mutta Rahila venyi jälleen hyvään torjuntaan saaden tilanteen selvitettyä kulmapotkuksi. Lähimpänä maalintekoa oli kuitenkin Iirojen Waltteri Riihimäki joka laukoi noin 35 minuutin pelin jälkeen boksin ulkopuolelta kierteisen laukauksen SalPan maalin ristikkoon.

Toinen jakso olikin sitten Joutsenten heiniä eikä Pallo-Iirot päässyt kunnolla enää matsiin mukaan. Jakson alusta alkaen pallo alkoi viihtyä enemmän Joutsenten hallussa eikä Pallo-iirot päässyt enää vastahyökkäyksistäkään paikoille. Toisaalta ei maalipaikoilla juhlittu toisessakaan päässä Iirojen pitäessä edelleen keskustan tiiviisti paketissa. SalPan paras paikka avautui noin 60. peliminuutin kohdalla Olli Jakoselle, joka pääsi puskemaan vapaasti Eetu Leppäsen keskityksen jälkeen. Iirojen maalilla Saarinen venyi loistavaan torjuntaan takakulmasta onnistuen pelastamaan pallon päätyrajasta yli.

Peli oli suhteellisen rikkonaista ja molemmat joukkueet katkoivat fiksusti vaarallisia hyökkäykseen lähtöjä jo ennen kuin rikkeistä varoituksen arvoisia tuli. Iirojen ainoat tilanteen olivat kaukolaukauksia reilusti boksin ulkopuolelta. Rahilan ei torjuntatöihin tarvinnut alkaa, sillä laukaukset nousivat selkeästi yli maalin. Toisaalta toisessa päässäkin SalPan yritykset kilpistyivät myös edelleen pääasiassa Iirojen puolustajiin tai painuivat ohi maalista, joten maalipaikoilla ei juhlittu.

83. minuutilla SalPa sai vihdoin ratkaistua ottelun. Viktor Limnell antoi nopean rajaheiton jälkeen loistavan pitkän syötön vasemmalle laidalla, josta Niko Leskelä karkasi Eetu Setäsen vartioinnista puolittaiseen läpiajoon. Leskelä viimeisteli teemupukkimaisesti pallon suoraan juoksusta aivan takakulmaan jättäen Saariselle hyvin vähän mahdollisuuksia torjuntaan.

Viimeisillä minuuteilla nähtiin molemmissa päissä hyvät maalipaikat vielä, mutta SalPan Severi Jaatinen tai Iirojen Mbachu Emenike eivät saaneet palloa kohti maalia ja näin loppulukemat Salon ylänurmella olivat 2-0(1-0) ja Joutsenet ottivat toisen voittonsa putkeen.

Kokoonpano:
Rahila, Leino, Kovaqi(v), Heikkinen, Mattila, Karlsson, Leskelä(m), Siirtola(v)(81. Jaatinen), Gabrielsson(m), Jakonen(v)(86. Laguerre), Leppänen(75. Limnell)


Takaisin edelliselle sivulle

Haku

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT