Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot     
Joutsenet rutiinivoittoon KäPasta

SalPalle kauden ainoan tappion toistaiseksi aiheuttanut Käpylän Pallo saapui Salon Urheilupuistoon vierailulle suunnuntai-iltapäivällä. Kotijoukkue ei kuitenkaan tällä kertaa antanut vierailijoille juurikaan mahdollisuuksia, vaan selkeän ottelun hallinnan myötä loppunumerot 3-0(0-0) eivät paremmuudesta jättäneet epäselvyyttä. Olli Jalli teki voittomaalin jo toisessa ottelussa peräjälkeen, minkä lisäksi Jaakko Oksanen tehoili jälleen pari maalia. Näin ollen Oksasella on kasassa edellisessä kolmessa ottelussa peräti seitsemän maalia. 

SalPa aloitti ottelun jälleen todella vahvasti ja ensimmäisen vartin peli pyöri lähes yksistään KäPan alueella. Tuloksena painostuksesta oli kuitenkin vain lukuisia kulmapotkuja, joista ei vaarallisia tilanteita syntynyt. Ottelu edetessä kenttätapahtumat hieman tasaantuivat, joskin SalPa oli selkeästi edelleen kuskin paikalla KäPan yrittäessä iskeä vastaan tavoitellen nopeita hyökkääjiään linjan takaa. SalPan puolustuslinja pelasi todella tiiviisti ja kaikki KäPan hyökkäykset päättyivät lopulta paitsioihin.

Jakson puolivälissä SalPalle avautui ensimmäisen jakson paras ja oikeastaan ainoa kunnollinen maalipaikka, kun Jami Siirtolan kantapääsyöttö boksin rajoilla vapautti Eetu Leppäsen puolittaiseen läpiajoon. Leppänen laukoi tulisesti kohti takakulmaa, mutta KäPan maalivahti Oscar Castaneda torjui hienosti laukauksen. Ensimmäisen jakson loppua kohden pelin tempo laski laskemistaan ja peli näytti välillä aikaimoiselta sunnuntaipelailultakin.

Toiselle jaksolle kumpikin joukkue tuli selkeästi ryhdistäytyneenä ja terävämmällä liikkeellä. KäPa oli muokannut hieman avauspelaamistaan, joka pallonhallintaa hieman tasoittikin. Lisäksi kärkeen tuli target-pelaajaksi Chinedu Akuvuo, joka sai pallon suojaamisellaan muita pelaajia paremmin hyökkäysten tueksi. SalPan topparikaksikko Otto Schultz-Pyry Tenho pelasivat kuitenkin todella vahvasti läpi ottelun ja SalPan boksi pysyi lähes koskemattomana.

SalPa alkoi pikku hiljaa saada rakennettua entistä parempia hyökkäyksiä, kun pallo liikkui sutjakammin pelaajalta toiselle. Avausmaalia saatiin odottaa kuitenkin 63. minuutille, mutta maali oli odottamisen arvoinen. SalPan pitkän pallonhallintajakson päätteeksi vasemmasta laidasta pelattiin hienosti vauhtiin joukkueen kapteeni Iku Leino. Leino katsoi ja katsoi mihin keskittää lähettäen lopulta pallon yli koko pelaajapakan. Näyttikin että keskitys olisi mennyt liian pitkälle, mutta mitä vielä. Toinen laitapuolustaja Olli Jalli ryntäsi kovalla vauhdilla boksiin laukoen pallon suoraan volleysta KäPan verkkoon.

Johtomaalin jälkeen SalPan peli vapautui selkeästi ja pallo pyöri todella kauniisti pelaajalta toiselle. Vierailijoilla ei ollut oikeastaan edes puolittaisia paikkoja tasoittaa ottelua. Vajaa vartti ennen loppua SalPa löi lopullisen naulan arkkuun komealla kulmapotkukuviolla. Lucas Gabrielsson antoi kulman pitkälle yli koko pelaajapakan, jossa SalPan toppari Pyry Tenho oli täysin vapaana. Tenho puski pallon hyvin kohti KäPan maalin takakulmaa ja pallo olisi saattanut painua suoraankin maaliin, mutta Jaakko Oksanen varmisteli tilanteen puskien pallon lähietäisyydeltä verkkoon. 

Oksanen kaunisteli ottelun lopussa lukemia vielä toisella maalillaan. Jälleen kerran maali oli hienon syöttökombinaation tulos, kun Emil Enqvist ja Albijon Muzacin liikuttivat palloa hienosti. Lopulta Muzaci syötti pallon Oksaselle vauhtiin boksiin, jossa "Oka" laittoi yhden puolustajan vipuun laukoen sen jälkeen pallon varmasti alakulmaan ohi KäPan maalivahdin. Tulikuumalle Oksaselle maali oli jo seitsemäs kolmeen otteluun.

Kokoonpano:
Aaltonen, Leino, Schultz, Tenho, Jalli(m), Karlsson, Siirtola(71. Parkkinen(v)), Latonen(86. Enqvist), Gabrielsson, Muzaci, Leppänen(59. Oksanen(m+m))

Kuvasatoa ottelusta:
https://www.flickr.com/photos/fotoilijasinikkamakkonen/albums/72157697697088711

Takaisin edelliselle sivulle

Haku

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT